VMOKY:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin lauantaina 11.4.2015 Vartiokylän kirkolla. Paikalle oli saapunut 19 henkilöä. Kokous alkoi klo 13.00 perinteisesti kahvituksella. Iltapäiväkahvien lomassa Suomen  Omakotiliitto ry:n toiminnanjohtaja Kaija Savolainen kertoi Omakotiliiton tarjoamista eduista jäsenilleen ja muista ajankohtaisista asioista.

 

Varsinainen kokous alkoi klo 14.00. Puhetta johti Jaakko Kiander. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Toimintakertomus vuodelta 2014 hyväksyttiin. Lisäksi vahvistettiin vuoden 2014 tilikertomus, kuultiin toiminnantarkastajien lausunto ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus vuoden 2014 tileistä. Aloitteita ei kokoukselle oltu tehty.

 

Kokouksen puolesta Inkeri Lundgren, sihteeri