Jäsentiedotteet


Syyskokousterveisiä 2016

Vartio- ja Mellunkylän Omakotiyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin lauantaina 26.11.2016 Vartiokylän kirkolla. Paikalla oli 25 henkilöä. Kokous aloitettiin vakiintuneen tavan mukaan kahvittelulla ja ajankohtaisella alustuksella. Tällä kertaa puhumaan oli kutsuttu Vartiokylän seurakunnan kirkkoherra Jukka Pakarinen, joka kertoi Vartiokylän seurakunnan uusista tuulista.

Kirkolla on tarve säästää ja säästöt on päätetty toteuttaa kiinteistöistä luopumalla. Sen takia Vartiokylän seurakuntakin joutuu luopumaan yhdestä kirkostaan, joka on Matteuksen kirkko Itäkeskuksessa.

Toiminta keskittyy jatkossa Vartiokylän kirkkoon ja Puotilan kappeliin. Seurakunnan työntekijät siirtyvät keväällä 2017 Itäkeskuksesta Vartiokylän kirkon tiloihin. Kirkkoherra Pakarinen myös esitteli kirkon tiloja.

Tämän jälkeen pidettiin omakotiyhdistyksen syyskokous, jossa esiteltiin vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvio ja valittiin yhdistyksen hallitus vuodelle 2017. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tiina Larsson ja hallituksen jäseniksi Tuomo Hanhivaara, Mia Kavasto, Inkeri Lundgren, Mia Sahlberg, Heidi Tuomi-Nikula ja Ahti Varis. Kokouksessa käsiteltiin myös hallitukselle tehty aloite, joka koski Helsingin kaupungin lumenaurauksesta aiheutuvia vahinkoja, kuten reunakivien rikkoontumista, postilaatikoiden kolhimista ja piennarnurmikoiden turmeltumista. Aiheesta käytiin vilkasta keskustelua ja yhdistys lupasi laatia Helsingin kaupungille kirjelmän, jossa asiaan toivotaan parannusta. Toimintasuunnitelman mukaan ensi vuonna jatketaan edunvalvontaa ja järjestetään matkoja ja retkiä entiseen tapaan. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vuonna 2017 Vartio- ja Mellunkylän Omakotiyhdistys täyttää 70 vuotta ja sen kunniaksi pidetään juhlat syyskuussa 2017.

Kokouksen puolesta Inkeri Lundgren, sihteeri